Concert Review: Jeff Lynnen ELO ends tour on a high note in Pittsburgh

Jeff Lynnen ELO päätti Yhdysvaltain-kiertueensa korkealla nuotilla Pittsburghissa. ▲
Jeff Lynnen klassikkorockyhtye ELO loisti iskelmämäisessä torstain keikassa PPG Paints Arenalla. ▲
Jeff Lynnen ELO järjesti visuaalisesti värikkään, yleisöä miellyttäneen show ’ n PPG Paints Arenalla torstaina. ▲
The Beatlesin George Harrisonin poika Dhani Harrison sai paljon uusia faneja esiintymällä torstaina PPG Paints Arenan avajaisissa Jeff Lynnen ELO-kappaleen tahdissa. ▲
Dhani Harrison, oik., sai paljon uusia faneja esityksellään torstaina PPG Paints Arenan avajaisissa Jeff Lynnen Elolle. ▲

PITTSBURGH-olisit helposti voinut unohtaa, kuinka monta hittikappaletta Jeff Lynnen ELO saavutti, kunnes yhtye alkaa kelata niitä pois yksi toisensa jälkeen.

lähes loppuunmyyty PPG Paints Arenan yleisö sai torstaina nauttia tuosta muistutuksesta yhtyeen voitokkaan Yhdysvaltain-kiertueen päätöspäivän aikana.

12-henkinen kokoonpano, johon kuului kaksi tukilaulajaa, kaksi sellistiä ja viulisti, ei osoittanut kiertueväsymyksen merkkejä, vaan antoi musiikillisesti toteutetun, yleisöä miellyttäneen show ’ n.

he soittivat peräti 11 kappaletta, jotka voisi suoraan luokitella klassikkorock-niiteiksi, saaden hittiparaatin kulkemaan vain kaksi kappaletta ”Evil Woman.”

parrakas, aurinkolaseihin sonnustautunut Lynne seisoi keskellä lavaa näppäilemässä kitaroita ja laulamassa alueella, joka ei ollut laaja, mutta kuitenkin tehokas ja radiomuodolle uskollinen. Hän nappasi erityisesti ”puhelinlinjan” yksinäisyyteen sopivan oikean tunteellisen tenorin, kun vihreät laserit ampuivat kohti kattoparruja (hyvä nähdä, että ne tekevät paluun tänä kesänä).

Iain Hornal jakoi lauluosuuden useissa kappaleissa, vaikka suurimmat hetket koittivat ”All Over the Worldin” kaltaisissa valinnoissa, joissa Lynne sai taustalleen viisihenkisen harmonian kokeneelta yhtyeeltään.

”Showdown” tarjosi puhtaan, ilmeikkään kitaran, moody syntikan ja Jouset sekä vinon bassolinjan.

”Do Ya” nosti jännitystasoa yhdellä 70-luvun rockin suurimmista avauskitarariffeistä ja sävellyksellä, jossa yhtyeen koko orkesterisoundi pilkkoutui ajoittain puhtaampien kitarasoundien siivittämänä, jota johti kysynnän vallassa ollut kuuden Stringerin Milton McDonald.

jos olet joskus miettinyt, mistä Trans-Siberian Orchestra tai rocktopian kaltaiset spinoffit ovat lähtöisin, älä katso eloa pidemmälle.

tuo kolmen naisen jousisektio lisäsi paljon. Jessie Martin toimitetaan yksi yön standout hetkiä, sahaus pois niitä ihania, ja uskallamme sanoa hieman kammottava, viulu toteaa, että käynnistää ja myöhemmin valaa power-pop hitti ”Livin’ Thing.”Hän käytti lyhyitä toistuvia vetoja ja pitkiä siroja, tarpeen mukaan. Kuten useimmissa Elon kappaleissa, myös ”Livin’ Thingissä ” oli runsaasti syntikkaa, kaksoiskitaroita (tässä tapauksessa akustinen led) ja huimaa multivokaalia.

tosin toinen yön rakastetuimmista takeaways-kappaleista oli yksinkertaisemmin jäsennelty, rootsy rock-kappale, sillä Lynne murjaisi ”Handle With Care” – kappaleen päiviltään superyhtye The Traveling Wilburysin kanssa. Hoitaakseen George Harrisonin laulusäkeet Lynne toi takaisin lavalle illan hyvin vastaanotetun Avausesiintyjän Dhani Harrisonin. Tuolta tulee poika. Dhani näytti ja kuulosti Fab Four-isältään.

Lynne kaivoi myös nautittavia syvempiä leikkauksia, kuten Oopperan aloittavan, vanhan koulukunnan rokkaavan ”Rockaria!”ja ”Shine a Little Love” hieman diskobiitteineen.

musiikillinen johtaja Mike Stevens esitteli yhtyeen säästäen viimeiselle Lynnelle, joka näytti aidosti liikuttuneelta saamastaan suosionosoituksesta seisaaltaan.

ne osuivat melkoiseen kotimatkaan alkaen ”Sweet Talkin’ Woman”-kappaleesta, ”Telephone Line”-kappaleesta (fanien sytyttäessä areenan älypuhelimilla) sekä ilahduttavan röyhkeästä ja pomppivasta ”Don’ t Bring Me Down” – kappaleesta, kun yhtyeen jäsenet osoittivat eri suuntiin yliäänisen ”Groos” – osuuden (tai ”Bruce” riippuen siitä, kumpaan lyyriseen taruun uskot) aikana. Ehkä bändi oli siinä vaiheessa vähän läpsäisemässä tyytyväisenä, kun heidän kiertueensa maaliviivakin oli näköpiirissä. Basisti Lee Pomeroy teki ” little duck walking ”-kappaleen, joka enteili Chuck Berryn ”Roll Over Beethoven” – kappaleen vauhdikasta show ’ n päätöskantta.”

mutta ensin tuli ”Turn to Stone”, joka sai kesken kappaleen yleisön hurraamaan, kun yhtye naulasi yhden nopeasti lauletun säkeistön, sitten Beatlesquen ” Mr. Blue Sky.”

Lynne sai paljon vaikutteita The Beatlesilta, joten oli mukava kosketus, että hän napautti kiertueensa tukiesiintyjäksi Harrisonin, elinikäisen ystävän.

Harrison voitti yleisön puolelleen soittamalla kitaraa, urkuja ja laulamalla alternative-rock-yhtyeensä kanssa. Heidän kappaleissaan oli syvyyttä ja vakava, oikukas sävy, jopa se, jossa Harrison näppäili ukulelea ja lauloi: ”It’ s only me trying not to be myself.”

hänellä oli kohtelias, hyväntuulinen kanssakäyminen yleisön kanssa, kiittäen fania, joka huusi: ”Hyvää syntymäpäivää!”(Harrison täytti tuona päivänä 41 vuotta), ja päätti settinsä rohkaisevaan pyyntöön: ”olkaa hyviä toisillenne, yeah?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.